Novelli «

hihii c: jonku tämmösen vanhan löysin wordista. tai no, eihän tää nyt niiin vanha oo.
_______________________

Veriset askeleet.

Kävelin unenpöpperössä pimeää katua pitkin ja jalkani osuivat välillä syviin vesilammikkoihin. Jätin vain välittämättä. Istahdin märälle asfaltille, suoraan tämän kaupungin ainoan ja suosituimman baarin eteen, nojaamaan sen punaista tiiliseinää vasten. Tiukensin nopesti mustien tennarieni sinisiä kengännauhoja, koska ne olivat löystyneet. Yritin tehdä rusettia, mutta nauhat eivät tykänneet minusta. Lopulta päätin antaa periksi ja revin nauhat irti kenkien rei'istä. Muistelin hetkiä, kun olin karannut kotoa vuosia sitten ja jättänyt vaivaisen paperinpalan isäni vaalealle kirjoituspöydälle. Muistelin isäni sanoja, kuinka surullisilta ne kuulostivat kun hän jätti viestin vastaajaani.

Yht'äkkiä ovi avautui, se paiskautui auki. Hieman roteva mies sylki sanat suustaan:
"Mikä sua vaivaa, urpo? Mitä mä nyt oon tehny, että oon saanu tällasta kohteluu! Toi aloitti!" Hän ei huutanut, hän karjui ja osoitti kolmatta pitkää miestä, jolla oli yllään musta nahkatakki ja yli-isot tummansiniset farkut. Miehellä oli myös tumma siilitukka, toisinkuin muut pojista olivat täysin kaljuja.
"Älä vedä Mattia mukaan tähä, sä ite sekosit ja aloit riehumaan'', pienin miehistä väitti vastaan. Heillä oli tullut varmasti jokin niin sanottu baaririita. Tirskahdin hieman ja kaikki kolme käänsivät katseensa minuun. O-ou. Miehet katsoivat hetken toisiaan kummissaan, jonka jälkeen kohdistivat katseensa jälleen minuun. Kaikki kolme lähestyivät ja pienin heistä pamautti oven kiinni, jolloin sisällä olevien miesten kovaääninen keskustelu ja lasien kolinat lakkasivat. Nyt olisi sopiva aika juosta, mutta minä en pystynyt. Olin niin väsynyt. Oli keskiyö, jolloin pöllöt huhuilivat kiiluvine ja suurine silmineen, jolloin kirkas puolikuu oli tummansinisellä pimeällä taivaalla. Jalkani eivät kantaneet minua tarpeeksi. Olin juuri ja juuri päässyt baarinkin eteen ilman että horjahdin maahan - juuri ja juuri.
Rotevin miehistä tarrasi käsivarsistani ja nosti minut seisaalleni. Pienin kurotti karvaiset kätensä kasvoilleni ja asetti kellertävän maalarinteipin palan suuni eteen. Huomasin yht'äkkiä, että käteni olivat sidotut paksulla - ei niinkään pehmeällä - narulla.

Kului pari minuuttia ja tunsin piston kaulassani. Tuntui kuin jonkinlaista myrkkyä virtaisi suonissani. Jonkinlaista inhottavan tuntuista myrkkyä. Sitten silmissäni sumeni ja kuulin lopuksi vain vaimeaa miesten naurua.

En tiennyt kauan olin ollut pökerryksissä. Se tuntui ikuisuudelta. Kuin henki olisi lähtenyt vähäksi aikaa. Aukaisin pikkuhiljaa raskaita silmäluomiani - ne tuntuivat raskailta. Olin pienessä huoneessa, hyvin pienessä huoneessa. Lattia oli täysin musta ja seinät valkoiset, siellä sun täällä oli punaisia veritäpliä. Lattia tärisi, samoin ikkunasta katsoessani maailma liikkui. Olin autossa!
Minne minua vietiin, miksi olin täällä, mitä olin tehnyt? Mieleni lateli kysymyksiä, mihin en saanut vastauksia.
''Kattokaa, typy heräs'', kuului möreä miehen ääni seinän takaa. Seinässä oli pieni ikkuna, jossa oli mustat kalterit, vähän kuin vankilassa. Sieltä näkyi etupenkeille. Mumisin teippi suuni edessä, ymmärtämättä itsekään mitä minä yritin selittää.
''Ei hätää, kohta ollaan perillä'', yksi miehistä kertoi ja nauroi ilkeällä naurullaan heti lauseen perään.

Auto pysähtyi ja lensin suoraan seinää päin. Auts, minä mietin. Minua pelotti. Minua ihan tosissaan pelotti nyt ja ihan hirveästi! Kyynel vieri poskeani pitkin ja ummistin silmäni. Jouduin kuitenkin avaamaan ne, kun ovi avattiin. Minut nostettiin ulkoilmaan asfaltille seisomaan. Mielessäni kävi eräs idea, kun Matti tarttui käsistäni kiinni, jotka olivat sidotut: potkaisu pojan haarojen väliin ja karkuun juokseminen, mutta se tuntui hyödyttömältä. He saisivat minut jokatapauksessa kiinni!

Minut raahattiin sisälle pieneen tummanruskeasta puusta valmistettuun mökkiin. Tiirailin vähän aikaa seiniä ja lattiaa, huonekaluja ja huoneita. Se oli suurempi mitä se ulkoa näytti. Lattia oli pähkinänruskea ja seinät kermanvalkoiset. Oven vieressä oli hopeanvärinen naulakko, jossa roikkui kolme täysin identtistä mustaa nahkatakkia. Miehet ohjasivat minua harmaita kiemurtelevia portaita pitkin alakertaan. Seinät muuttuivat tummanharmaiksi, samoin lattia. Kaikki oli harmaata, aivan kaikki. Ikkunat oli tummennettu täysin mustiksi, jottei sisään näkisi.
Hetken käveltymme saavuimme melko suurehkoon huoneeseen, jällee harmaaseen. Sisällä oli paljon minun ikäisiäni nuoria lapsia, 15-vuotiaita ulkonäöstä päätellen.
''Eläinuhrit'', mietin hiljaa mielessäni. Se oli jonkinlainen huone myös. Sitten minulle valkeni, mutta liian myöhään. Me kaikki olemme uhreja. Naru katkaistiin ranteiltani ja teippi repäistiin suun edestäni. Sen jälkeen minut heitettiin viisi henkilöä sisältävään selliin.
Tartuin harmaista kaltereista ja huusin miesten perään:
''Te ette voi tehdä meille näin!'' kuulin vain epämääräistä naurua ja sitten he häipyivät. Ovi oli lukittu, huoneesta ei siis voinut mitenkään päästä pois, muutakuin isolla avaimella, minkä miehet kantoivat pois häipyessään.

''Mitä sä teit?'' kysyi harmaalle seinälle nojaava ruhjeilla oleva tyttö. Tai sitten hän oli poika. En osannut sanoa hänen tummanruskeasta poikatukastaan, vaaleasta marmori-ihostaan ja hopeanvärisestä huulilävistyksestään. Tummanruskeat suklaasilmät näyttivät tytön omaamilta, joiden ympärille oli levitetty mustaa kajaalia.
Esitin kysyvän ilmeen kasvoilleni ja kuulin selvennystä:
''Mitä sä teit, että sä jouduit tänne?'' hän korotti ääntään kolmen viimeisen sanan kohdalla, valkoiset hampaat yhdessä, jossa yhdessä kulmahampaassa oli keltainen hammaskoru.
''Nauroin'', kerroin hänelle ja kuulin vastaukseksi vain naurua. ''No mitä sä?'' kysyin häneltä saman kysymyksen ja sain vastauksen tuota pikaa:
''Ostin purkkaa''. Nauroin tahtomattani ja kuulin viereisestä huoneesta kissan mau'untaa.
''Onks tuolla eläimiä, joita teloitetaan viattomina, ilman mitään syytä?'' kysyin ja silmäni alkoivat kimmeltää, meinasin purskahtaa itkuun. Kaikki huoneessa olijat nyökkäsivät.

''Juuso! Tänne sieltä!'' huudahti salaperäinen mies jolla oli vain pikimustaa päällä: myssy, saappaat, takki, viitta, nahkahousut, naamari ja hanskat. Vaaleatukkainen poika nousi seisoalteen ja lähti miehen mukaan. ''Hei'', hän huusi vielä portailta. ''Sä, oot sit seuraavaks!'' hän jatkoi ja osoitti paksulla sormellaan minua. Klunks. Poika katsoi minuun onneton ilme kasvoillaan.
''Apua apua apua!'' huusin täysin paniikissa. Muut katsoivat minuun kummissaan ja yksi tyttö tokaisi siihen:
''Älä pelkää, se on vain pitkä ja tuskallinen operaatio, kun he poraavat päähäsi reiän, vetävät aivosi ulos ja-'', lause loppui kesken, kun pitkähiuksinen tyttö kertoi:
''Se on vain nopea tappo'', hän hymyili vienolla hymyllään.

Sisään astui sama mies ja hänen kengistään jäi veriset jalanjäljet.
''Maria, tänne sieltä!'' sama mies käskytti puolestaan minua. Nousin paniikissa ylös ja kävelin miehen rinnalla ylös teloitushuoneeseen. Oikeasti, se oli teloitushuone. Ellei tumma ovi valehdellut. Isolla laatalla luki: ''Teloitushuone'', mustilla kirjaimilla painettuna. Astuin sisään huoneeseen ja miehet lukitsivat minut pöydälle ja sitoivat käteni sekä jalkani. Näin terävän, pitkän kiiltävän piikin, joka ennätti olkapääni. Ei taas piikkejä, pyydän, minä rukoilin mielessäni. Sitten silmissäni sumeni, enkä tuntenut enään sydämeni lyöntejä. ~